Kiitoksia haasteeseen vastanneille! Kyseenalaisten kulmittajien yhdistyksen jäsenenä ei minulla ole varaa arvostella muita, mutta kyllä teidänkin omituiset piirteet tuntuvat varsin omituiselta. E. Pankhurstin kammo ruskeisiin kirjoihin, Suhosen varvasshow, Marikin vapaapaini, Aroketun ihmisimppaus.

Tulin pakoon ylitsevuotavaksi yltynyttä työperäistä stressiäni Anjalankoskelle. Tänne jäyhään Kymenlaaksoon, isieni maille. Maakuntaan, joka rakentuu laatikoista, tehtaanpiipuista ja amisviiksistä. Päivän ehdin täällä olla, mutta kyllä siinäkin on aikaa repäistä itsensä irti työstä. Tämän piti olla vapaaviikkoni, mutta työksi se on luisunut silti. Blaah, en valita. Pääasia, että saan paiskoa näitä toimittajanhommia, kun niitä kerrankin on tarjolla. Pakko saada tuo free-ura käyntiin ja näyttäisi siltä, että jonkinlaista suurta edistystä siinä on viime aikoina tapahtunut. 

Anjalankoskella on myös tämä yksi veijari, joka on kasvanut isoksi tytöksi. Yhtä villi se on ja porukat saa toimia edelleen sen viihdytysjoukkoina. Mutta on siinä vielä jotakin niin lutuista.

421317.jpg421383.jpg

Näin lähelle broileria Taika ei ole vielä eläessään päässyt.                       Karvakasan käsitys pedikyyristä