Oijoi, eilinen oli ihan pohjamutia viistävä päivä. Sellainen, jolloin olisi pitänyt pysyä koko päivä sängyssä eikä raahautua ihmisten ilmoille - eikä varsinkaan töihin. Kaikki alkoi siitä, kun edellispäivän iltana kävimme ulkona. Mä olen ollut syömäköyhä koko viikon. Ei ole huvittanut tehdä eikä hakea ruokaa. Kyllä mä jotakin kuitenkin olen syönyt, mutta kaukaa monipuolisista ruokaympyröistä. Olen vain niin samperin säästäväinen luonne, mutta eihän ruoan suhteen pitäisi kitsailla.

Sitten siihen joku yksi kalja päälle, niin pää menee ihan sekaisin. Kun koko yön oksentaa minimiannoksen takia, kyllä se oma viinapää alkaa syystäkin kimpaannuttaa. Yleensä ihmiset irvailevat vähäiselle alkoholinkäytölleni. Juo nyt, juo nyt enemmän, kaverit ja mies hoputtavat viides kaljalasi kourassaan. Totuus on se, että 25 ikävuoteni jälkeen mun kroppa ei ole sietänyt alkoholia. Vihaan eniten maailmassa sitä tunnetta, kun tulee kristallinkirkkaana kotiin, mutta silmät kiinni laitettuaan pään sisällä alkaa pyöriä vinhasti. 

Tänään on pakko korjata tilanne. Ajattelin iskeä roponi likoon kunnon lounaalle. Silumiini houkutteli myös uimaan. Huomenna mennään äiteen kaa Tampereelle kaupoille. Se tarvii lomaa ja mä tarviin lomaa. Helsinkiin se ei suostu tulemaan shoppailemaan, koska pitää niin valtavasti Tampereesta.