Keski-ikäinen nainen oli raiskattu Tampereen keskustassa iltapäivällä. Kuvitelkaa, keskellä päivää! Kaksi miestä oli tarttunut naiseen Aleksis Kiven kadulla ja raahannut hänet sisäpihalle, jossa kolmas mies oli raiskannut hänet. Tutuilla nurkilla, joskus muinoin asuin viereisessä talossa.

Minä en osaa pelätä öisin. En, vaikka Tampereen asemalla vuosia sitten eräs mies kävi kiinni. Helsingissä kävelen keskellä yötä kotiini, jos olen myöhästynyt julkisista. En tule ajatelleeksikaan sitä, että tässä voisi käydä huonosti. Sitä luottaa ihmisiin ehkä liikaa. Tai pikemminkin luottaa liikaa omaan haavoitumattomuuteensa. Pahoja tekoja käy vain elokuvissa ja tv-sarjoissa, ei arjen karussa realismissa.

Hajahuomioita huhtikuun toiselta päivältä:
- Ilmanlaatu Helsingissä on niin huono, että allergikkoa ahdistaa. Joka kevät sama allergiarumba: lihakset on isketty toimintakyvyttömiksi, väsyttää ja henkeä vääntää. Kestine olkoon parantajani, ihmelääkkeeni.
- Silumiini osti turkoosinvalkoiset verhot, jotka ajatteli sovittaa yhteen vihreän kanssa. En uskonut, miten moinen väriyhdistelmä voisi toimia, mutta luotan hänen taiteilijan silmäänsä.
- Meidän perheemme on ainoa, joka kävelee Helsingissä toppatakeissa. Minun kevättakkini on korjattavana, mies ei ole vielä saanut kaivetuksi omaansa.
- Somalinainen rummutti tahtia kädellään, kun Egotripin Hei älä koskaan ikinä muutu tuli bussin radiosta.