Neljän päivän testaamisen jälkeen olen vakavasti vakuuttunut siitä, että neulominen vie mielenterveyden. Samperi, mun kaulahuivista tuli susi. En saanut edes suorakulmiota neulottua, kun kymmeniä silmukoita pomppi sekaan matkan varrella. Perhanan perhana. Ei tuota kehtaa näyttää kaduilla. Takin alle voi korkeintaan tunkea. Eikä se edes mene kaulan ympäri, kun into loppui puolta metriä ennen. Murrr. Mä en osaa edes päätellä! Johtuneeko siitä, etten muista saaneeni tähän elämään mennessä kuin yhdet sukat valmiiksi.

Äitikin kannusti sanomalla, että mun pitäisi hyväksyä se, ettei musta ole neulojaksi. Mies yritti nyökytellä vieressä, että kyllä liinasta vielä hieno tulee. Tosin se piti 10 sekunnin tauon ennen kuin sanoi niin.

En kuuna päivänä suostu parsimaan kenenkään sukkia tai ompelemaan toisten puolesta yhtään mitään. Mä nousen kapinaan. Helvetissä on varmaan satoja tuhansia pienen pieniä neuloja, joihin pitää upottaa ohut lanka. Mitä muuta vihaisin yhtä paljon!

Ehkä tämä fiilis tästä kohenee, kun saa kurkkukivun ja kuumeen pois. Mutta puikkoihin en enää koske seuraavaan viiteen vuoteen. Se on varma.

Tässä murheen aallossa mua on ihmetyttänyt se, että miten helvatissa Arin laulut ovat onnistuneet lietsomaan poliittisen kriisin Suomen ja jenkkien välille? Lokaa heitetään muun muassa sosiaalisesta järjestelmästä, Irakin sodasta ja neuvostoliittolaisuudesta. Kyytiä saa myös talvisota. Katsokaa esim. Still loving you -linkki edellisestä postauksestani.
Esimakua: Guy looks like a 12 year old girl. Very interesting to see how you semis slavic ruski pseudo-scandinavians men look like. Undermench"

PS. James Brownilla menee kovaa. Ehkä liiankin kovaa.