Aijai, kun tekisi mieli huutaa ja älämöidä niistä mielikuvista, joita 97 prosentilla ihmisistä on työpaikastani. Niiden mukaan minäkin olen sitten raakalainen, kyttääjä, moraaliton, kylmä ja ennen kaikkea ammattitaidoton toimittaja. Hurskastelijoita riittää oikeastaan kaikkialla muualla kuin lähipiirissäni. Itse olen pyrkinyt suhtautumaan kyseiseen instanssiin objektiivisesti jo opiskeluaikana. Ei sosiologian gradunikaan olisi muuten onnistunut, koska ihan turha tehdä puolueetonta tutkimusta sormi heristäen ja vihankiilto silmissä. Mut saa raivoihini se kummallinen kaksinaismoralismi, jolla toimittajantyöstä tietämättömät ihmiset oikeuttavat oman mielipiteensä, ruokatuntihurskastelunsa ja lehtien lukemisen. Ei lehtiä tehdä, ellei niitä kukaan lukisi. Jokainen voi katsoa itseään silmiin.

Ehkä eniten raivostuttaa oman ammattitaidon kyseenalaistaminen. Sitä samaa koin jo ollessani töissä paikallislehdessä pikkukaupungissa, jossa kaikki suhtautuvat nenäänsä nyrpistäen toimittajiin. "Et sä mitään osaa, sä olet töissä kärpännahassa." "Ei se kelpaa edes saunan sytykkeeksi, kun on niin laiha lätyskä."

Maakuntalehtien uutistoimittajat ovat olevinaan parempia uutisnikkareita, mutta joka helvetin torstai työpaikalla on käynnissä huutoäänestys siitä, kuka saa lukea päivän Seiskan ensimmäisenä. Sitten ahmitaan, palautetaan takaisin hyllykköön ja puistellaan päätä hurjille juoruille, kun työkaveri tulee vastaan. Selvennyksen vuoksi, en ole töissä Seiskassa. En puhu työpaikastani, en työnkuvastani, enkä siitäkään, kuinka hyvin olen viihtynyt rennossa ja ammattitaitoisessa ilmapiirissä, jossa työntahti voi muuttua muutamassa minuutissa. Tulisivat älähtäjät itse kokeilemaan, miten selviäisivät siitä. Nekin tyypit, jotka maakuntalehden kesätoimittajajuhlissa ovat saaneet pienen maistiaisen siitä, mitä uutistoimittajan duuni on, ja aukovat sen perusteella mielipiteitään hyvästä journalismista.

Tästä mieltäni kiihdyttäneestä purkauksesta huolimatta viikonloppu on mennyt mainiosti. Kehitin salmiakkisuklaakakun, koska en halua maksaa Fazerille neljää euroa jumalaisesta kakunpalasesta harva se viikko. Kokeilkaa, tehkää hovijuustotorttu ja sulattakaa salmiakkisuklaalevy tuorejuusto-kermaseokseen. Täydellistä. Suorastaan säkenöivää.

Viikonloppuni helmet
Supertramp. Logical Song
David Cook. Hello.