Tänään sain mielenkiintoisen sähköpostin. Joku oli vakuuttunut siitä, että olin hänen vanhan koulukaverinsa lapsi.

"Olen lukenut juttujasi  muutaman kerran, enkä voi olla ottamatta yhteyttä sinuun.  Kuvassa muistutat todella paljon häntä, ja jo silloin opikellessamme 1978-80 hänellä oli samanniminen tytär.
Jos satut olemaan SE henkilö ilmoita äidillesi tästä. Hän sitten tietty saa päättää, haluaako ilmoitella itsestään tai mikä hienointa, tulla mukaan tapaamiseemme Kajaanin runo-viikolla."

Vastasin hänelle, etten voi oikein auttaa, kun en ole koskaan kuullutkaan äidikseni väitetystä hahmosta.

Onko kenellekään muulle sattunut samantyyppisiä nimisekaannuksia? Miehelle kävi kerran sillä tavalla, että tekstarissa tiedusteltiin, miksei se ole suorittanut joitakin ruotsin sanakokeita. Kuulemma joku Pirjo on ihan paniikissa tämän asian vuoksi. Mies vastasi siihen, että kyllähän hän on ne aikoinaan ihan hyväksytysti suorittanut. Toivotti vielä perään, että toivottavasti Pirjo ei ihan sorru paineen alla.