Juhannus tulee ja henki menee. Viime vuonna se lähti hukkumalla viideltä, sitä edeltävänä kuudelta. Tämän vuoden lukemat ovat vielä edessä.

Inhoan juhannuksessa kolmea asiaa. Ykkösinhokkini on juhannussää. Silloin Suomea piiskaavat kaikki mahdolliset vesikuurot ja myrskynpoikaset. Toisena tulevat turhat hukkumiskuolemat. Kolmanneksi ärsyynnyn suomalaisten kepeästä tavasta suhtautua juhannuksen synkkiin tilastoihin.

Kännissä hukkumisesta näyttää tulleen yleinen hupi kaikille muille paitsi asianosaisille. Tiedän monen jopa lyöneen vetoa juhannuksen hukkumisuhrien määrästä. Kun tarpeeksi monta pinnan alle vilahtaa, kossupullo käteen kilahtaa. Veikkausta se on sekin.


Juhannuksena hukkuneiden ihmisarvo katoaa. Olin aikoinaan juhannusaattona työvuorossa kymenlaaksolaisessa paikallislehdessa. Ensimmäinen keikka oli seurakunnan juhannusjuhlissa, jotka sujuivat niin laahaavanrauhallisissa ja hengellisissä merkeissä kuin voi olettaa. Seuraava keikka oli kaupungin juhannusjuhlissa. Oli kokko ja kaikki. Myös poliisit ja hukkuneen peitetty ruumis rannalla. Haastattelin ihmisiä tapahtuneesta ja muistan elävästi erään perheellisen silminnäkijänaisen kommentin.

– Meni hyvät kännit hukkaan. Täytyy saada lisää viinaa.

Kuolemaan päättyvät juhannuskännihäröilyt ansaitsisivat Darwin-palkinnon. Darwin-palkinto on netissä myönnetty sarkastinen palkinto niille, jotka ovat parantaneet ihmiskunnan geeniperimää poistumalla erityisen typerällä tavalla. Turha ja typerä kuolema, sillä tuskin kenenkään haaveena on päätyä vain luvuksi juhannustilastoihin. Pitäähän historian kirjoihin jotakin muutakin jättää. Kyseessä ei ole niin maata mullistava juhla, ettei siitä voisi selvitä hengissä. Sitä paitsi se tulee seuraavana ja sitä seuraavana vuonnakin.


Haukkukaa minua moralistiksi, mutta en lähde uimaan humalassa enkä toikkaroimaan veneessä ilman pelastusliivejä. Minua ei kiinnosta tippua veneestä, en ole erinomainen uimari, enkä pidä sukeltamisesta. Hukkuminen ei siis kuulu lempikuolintapoihini. Olen katsellut tarpeeksi monta 1970-luvun katastrofielokuvaa siltä saralta ja seilannut Itämerellä Estonian uppoamisyönä.


En tiedä, miten juhannushukkumisia voisi välttää. Kyse on kuitenkin omasta järjenkäytöstä, jota ei välttämättä hetkauteta valistuskampanjoinnilla. Se vasta kummallista onkin, että juhannuksen synkistä tilastoista syytetään säätä. Mitä lämpimämpi ja aurinkoisempi sää, sitä enemmän hukkuneita. Aivan kuin sää olisi vastuussa ihmishengestä. Eiköhän se syypää kuitenkin löydy lähempänä omaa napaa kuin ilmojenherraa.

Uusi lehtikolumnini