Kävin eilen juttukeikalla japsirokkarifanaatikkojen luona. Ne olivat nuoria, jotka pukeutuivat hyvin eriskummallisesti. Pitsiä, korsetteja, sukkanauhoja, lentäjälaseja, terveyssiteen näköisiä hiuslaitteita, raitasukkia ja päivänvarjoja. Odottivat pääsyä Plastic Tree -nimisen japsirokkipoppoon keikalle Nosturiin.

Sain haastateltavakseni loistavia nuoria. Ei ollenkaan sellaisia pissiksiä, joita ei voisi vähempää kiinnostaa meikkipeilin ulkopuolinen elämä. Nämä j-rocknuoret määrittelivät itsensä ernuiksi. Se on kuulemma jo kaikkien tiedossa oleva sana erilaisille nuorille. "Meillä on stringit piilossa", yksi enru selitti eroa pissiksiin.   

Mä olin itse kai samanlainen ernu. Vihasin teininä levis-perseitä, saman massan kasvatteja, jotka polttivat tupakkaa yläasteen nurkan takana, vittuilivat nössöille ja olivat olevinaan niin helvetin kovia. Ja nyt ne samat tyypit istuu paikallisen kaupan kassalla eikä niitä edes tunnista, kun ovat turvonneet kymmeniä kiloja viime näkemästä. 

Meikäläisen ernuus piti sisällään hoppariuden, renttuuden ja hippiyden aineksia. Kuljin koulussa xxxxl:n koon housuissa, flanellipaidassa ja mustassa silinterihatun tapaisessa kotsassa. Rautakaupasta ostetut ketjut roikkui housuista. Kouluvihkoihin raapustelin näitä Nazi Punks Fuck Off -merkkejä ja olin niin tiedostava kuin joku 15-vuotias voi omasta mielestään olla. Ainakin me kaverini kanssa erotuttiin siitä massaläjästä, jota pikkupaikkakunnan yläaste pursusi.