Tämä on mun viimeinen virallinen viikonloppuni Tampereella. Ensi viikonloppuna lähden mökille ja sitä seuraavana muutan Helsinkiin. Se on sitten menoa! Harmi,kun en kerennyt järkkäämään mitään lähtiäis- tai valmistujaisbileitä kavereilleni. Ehkä voisi sitten elokuussa tulla morjestamaan kavereita, keräämään kaikki samaan ravintolaan tai jotain tuon tyyppistä. Kaveripiirini on niin hajanainen tätä nykyä, kun suurin osa on eri porukoista. Ainoastaan jokavuotisilla synttärikekkereilläni on pystynyt saamaan jengin kasaan, muulloin ei ole mitään toivoakaan.

Perjantaina istuttiin Katjan valmistujaisia. Bravo, Katja, loistavat sapuskat! Oli pakko käydä itsekin hakemassa samaa sunnuntai-piirakkataikinaa ja vääntää paprikajuustopiirakka. Sehän käy täytteen osalta niinkin helposti, kuin iskee vaan kevytkermaa, juustoa, paprikaa, pari munaa, suolaa ja pippuria astiaan ja sekoittaa. Helkkarin helppo ohje ja todella iisi tehdä. Haa, musta on näköjään tulossa kokkiblogikastia. No, on sekin parempi kuin neuleblogit, jotka näyttää valloittaneen suosituimpien blogien paikat. Onneksi olen niin käsi ompelijana, ettei mua saa koskaan jakamaan villapaitaohjeita. Meillä oli yläasteella aivan karmea täti kässäohjaajana. Piti väsätä vuoden aikana sukat, college-paita ja kauluspaita. Jos jotain niistä ei saanut aikaiseksi, numero tippui aina yhdellä pykälällä. Hänellä oli paljon kannustavia opetusmenetelmiä, kuten "Mä tapan teidät ennen aamunkoittoa, jos ette lopeta käytävässä ravaamista". Jep, hirmu tyranni. Onneksi ei olla pakollisen kässävuoden jälkeen koskaan enää tavattu. 

Tammerfestiä on biletetty kotikaupungissani siihen malliin, että itse jätin juhlimisen muille innokkkaille. Nykyään juon sen verran vähän alkomaholia, kun tuppaa kuitenkin olemaan niin ärjyt sivuvaikutukset. Se on se 25 vee, sen jälkeen viinapääni on kadonnut olemattomiin ja nyt joudun vain kärsimään viinaksista.

Tammerfestistä puheen ollen. Tehtiin kaverin kaa repparia puhuvista roskiksista, joilla yritetään hillitä festariroskaamista:

Lisää ääntä roskiksille!

Tampereen Koskipuistossa kuljeskelleet Laila Walldén (vas.) ja Veera Koskinen yrittävät kommunikoida puhuvan roskiksen kanssa. Ujo roskisherra mutisee niin hiljaa, ettei parivaljakko saa mitään selvää.

Miten pitää örveltävä festarijuhlinta siistinä? Jos kerran roskis ei tule roskaajien luo, roskaajien on tultava roskiksen luo. Pirkanmaan jätehuolto sai tarpeekseensa holtittomasta roskaamisesta ja kyöräsi Tampereen Koskipuistoon tusinan verran jäteastioita, joista kaksi puhuu. Hieno idea, joka on pakko testata.
Koskipuiston uudet tulokkaat eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa satojen nurmikolla lojuvien keskuudessa. Puisto on täynnä jäteastioita, mutta minkä niistä pitäisi puhua?

Hortoilemme roskikselta toiselle. Avaamme kannen, tiputamme roskan, puhumme roskikselle, mutta roskis pysyy hiljaa. Ääntä ei kuule, vaikka kurottaisi päänsä kuinka syvälle roskikseen.

Kun toistamme saman roskisrituaalin tarpeeksi usein, alkaa puistomaleksijoiden huomio kiinnittyä kiusallisesti meihin.
- Siis, miksi te tungette päänne roskikseen? Mitä järkee tossa on?, humalainen poika valittaa.
Vihdoinkin löydämme etsimämme. Vanha junalippu leijailee astian pohjalle, ja valpas miesääni kuittaa.
- Vielä on siistiä kesää jäljellä, kiitos!
Ahaa, tämä konduktööriltä kuulostava roskis onkin huumorimiehiä. Sen slogan on mukailtu Mamban puhkikulutetusta kesäveisusta Vielä on kesää jäljellä.
Avaamme kannen uudelleen ja uudelleen, mutta ikävä kyllä Mamba-mukaelma on ainoa, mitä roskis tietää.
Onneksi puistossa pitäisi olla myös toinen samanlainen!
Rosson liepeiltä löytyy myös kanneton roskis. Tämä roskis on ujompaa sorttia, koska sen puheesta ei saa mitään selvää. Kun kurkottaa tarpeeksi syvälle, voi puuroutuneesta muminasta erottaa sanat "Siisti on aina siisti, kiitos!".
Josko tällä roskiksella olisi enemmän kantaaottavaa asiaa kuin hänen lajitoverillaan. Kyselemme puhuvan roskiksen kuulumisia. Vastaukseksi roskis lurauttaa saman siisti-värssyn.
Koskipuisto sai puhuvat roskiksensa Tammerfestien kynnyksellä, joten on luontevaa kysellä roskikselta festareiden parasta bändiä. Outo kysymys laittaa roskiksen hiljaiseksi. Pitäisikö hiljaisuudesta päätellä, ettei tarjonta miellytä jäteherraa.

Asetumme roskiksen taakse väijymään uusia roskanpudottajia. Laila Walldén ja Veera Koskinen kävelevät roskiksen luo, avaavat kannen ja tiputtavat rypistetyn paperinpalan astian sisuksiin. Haa, saa nähdä miten tytöt säikähtävät!
Roskis mutisee lorunsa niin hiljaa, ettei kumpikaan tytöistä kuule sitä. Ääni hukkuu, koska volyymi on jo valmiiksi hiljaisella ja pauhaava koski vie loputkin.
Testiryhmän tuomio on tyly. Vaadimme lisää ääntä roskiksille! Ne ovat vaienneet liian kauan ja saaneet vain pelkkää roskaa niskaansa. Niilläkin on oikeus saada äänensä kuuluville!.

Koska on Hämeenlinnan vuoro?
- Jaa, että puhuva roskis? Toisaalta, jos joku sen maksaa, niin voihan sitä kaikkea kokeilla. Mitäköhän se sitten juttelisi, työnjohtaja Kari Eskola Kiertokapulasta pohtii.
Puhuvilla roskiksella kiitetään niitä, jotka jaksavat huolehtia festarisiisteydestä. Näin ollen puhuva roskis voisi sopia myös Wanaja Festivalin kalustoon.
- Toisaalta, miksei sitä samaa stooria voisi laittaa kovaäänisistä kentälle. Olisi vähän huokeampaa kuin pistää kaiutin joka ainoaan roskikseen, Eskola tuumii.