Millä saada helppo lukujuttu, josta kaikki tykkää? No, tietenkin mennään haastattelemaan lapsia. Niitähän on röykkiöittäin kaikkialla, sen kun vaan tunkee jostain päiväkodista sisään. Niinhän sitä luulisi.

Lapsien haastattelu ei ole helppo nakki. Yleisin vastaus kun on "Ihan kivaa", "Emmä tiedä" tai "Joo". Revi siitä sitten hassunhauska lasten suusta -juttu. Yleensäkin enää ei edes saa rynnistää päiväkotiin ilman lupaa. Ei siinä mitään, että kysyy päiväkodin tädeiltä luvan. Nykyään pitää vaan kysyä jokaisen ´lapsen vanhemmalta luvan, saako heidän kersaansa haastatella ja kuvata. Nämä kriteerit rajoittavat jutun tekoa olennaisesti. Siinä kun toimittajan eteen on valikoitu joukko tuppisuita, ei voi mennä haastattelemaan sitä porukan äänekkäintä ja pikkuvanhaa, koska lapsen vanhemmilta ei ole kysytty lupaa.

Mutta on niitä lasten suusta -haastiksia ollut ihan mukavakin tehdä. Myönnän joskus sortuneeni siihen, että laitan sanoja lasten suuhun. Tyyliin "Näyttääkö kaupunginjohtaja teletapilta, teräsmieheltä vai Aku Ankalta?" Ja sitten on mukava lätkäistä juttuun, että Rikun mielestä kaupunginjohtaja näyttää teletapilta.

Sanavalmiita kavereitakin on tippunut matkan varrelle. Yksi poika kysyi multa kerran, olenko jo käynyt naimisissa. Siihenhän se avioliitto näinä päivinä on todellakin mennyt. Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan. Yksi poika puolestaan valitti, ettei halua mennä naimisiin, koska silloin ei voi pussailla enää äitiä. Samainen poika piti Suomen tunnetuimpana hahmona Lordina. Huh, olipa hän aikaansa edellä: jutun teosta kun on aikaa ainakin viisi vuotta. No, hänen päiväkotikaverinsa vastasi Jeesuksen.

Jos joku toimittajanrääpäle olisi aikoinaan tullut haastattelemaan mua päiväkotiin, en olisi uskaltanut puhua sanaakaan. En avannut suutani edes niille päiväkodin tädeille pariin vuoteen. Vasta kymmenvuotiaana opin suunnilleen puhumaan. Sen verran arka lapsi olin. Ja tätä nykyä turpaani ei saa kiinni millään.