Sain sakot pummilla matkustamisesta ratikassa. Tervetuloa vaan helsinkiläiseksi. Tuli meidän keskustareissulle hintaa jotain 130 euroa. Ja kuinka noloa se olikaan olla niitä ainoita kärähtäneitä.

Mulla on pakkomielle noudattaa sääntöjä. En uskalla rikkoa normeja ja vakiintuneita sääntöjä, vaan yritän olla lainkuuliainen kaikessa. Ja sitten jään kiinni pummilla matkustamisesta.

Liikennevaloissakin tönötän niin kauan, että valo vaihtuu vihreäksi, vaikkei ketään näkyisikään. Lontoossa ja Bangkokissa oli toisin. Siellä puski autoja joka suunnasta, vaikka kuinka olisi vihertänyt jalankulkijalle. Silloin oppi painelemaan sieltä, mistä pääsi. Toivoi vaan, että joku pysähtyy ennen kuin kolahtaa.

Mulla on sellainenkin pakkomielle, että haluan miellyttää ihmisiä. Se olisi kauheaa, jos kuulisin kuinka musta puhutaan pahaa selän takana. "Sellainen papupataämmä, puhuu tauotta aina vaan itsestään, valittaa, ärsyttää ja on niin outo." Noh, yhdellä kaverillani on tapana sanoa kaikki suoraan, jos sitä joku ärsyttää. On siinä rytäkässä kuultu totuuksia myös itsestäni. Mieluummin ehkä haluan ihmisten puhuvan pahaa selän takana, kun kuulen mielipiteitä päin naamaa.

Mä en pysty olemaan kova ihminen. Tässä työssä pitäisi olla niin perkeleen kova, koska ihmiset on sullekin kovia. Toisaalta olen huomannut saavani niin paljon paremmin asioita rullaamaan haastateltavien kanssa, kun on niille ystävällinen. Ja miksi mun pitäisikään kiukutella ja vittuilla tuntemattomille. Ihailen kovia ihmisiä, mutta välillä ne tekevät mut hulluksi. Ja töksäyttelijät listisin ensi kädeltä, koska niitä en voi sietää.

Mutta on mullakin pisteeni. Kun tarpeeksi ärsytetään, niin räjähdän. Ei sitä loputtomiin jaksa kuunnella paskaa. Tätä nykyä olen huomannut sanovani miehelle takaisin todella herkästi. Vanha minä olisi ottanut negatiiviset asiat sisäänsä, punninnut niitä siellä ja antanut niiden paisua möröksi. Loukkaantunut verisesti. Nykyään sanon takaisin siksi, ettei mikään jäisi kaivelemaan mua. Haluan tuoda ilmi sen, mistä mä loukkaannun, ettei mun tarvitsisi kuunnella vittuilua toiste.

Mä tykkään mukavista ihmisistä. Sellaisista, joiden kanssa ei tarvitse esittää mitään. Sellaisista, joista näkee, että ne on aitoja. Se ihmistyyppi, josta ei oikein saa selvää, on kaikista pelottavin. Niistä ei ikinä tiedä, mitä ne ajattelee. Miten silloin voi olla itsekään luonnollinen?