Ei tässä työttömyyttä ole kauheasti ehtinyt surkuttelemaan. Olen ollut pari päivää töissä ja pari olisi vielä jäljellä. Helsingissä on suhteellisen leppoisaa. Mä rakastan turisteja, jotka kuljeksivat päämäärättömästi kaduilla. Tulee eurooppalainen fiilis itsellekin, kaipuu ulkomaille.

Mä olen niin matkustusfriikki, mun pitäisi olla aina menossa jonnekin suuntaan. Eurooppaa olen rullannut eestaas. Kesäisille Alpeille voisin palata aina uudestaan. Yleensä en pahemmin seuramatkailusta välitä ja pyrin välttelemään grupporyhmiä viimeiseen asti. Mulla on kuitenkin kokemuksia myös äärimmäisiltä seuramatkoilta, joista jäi loppujen lopuksi käteen helkkarin hyvät muistot. Lähdettiin ekan kerran äiteen kanssa Kouvolasta Itävaltaa kiertämään bussilla. Se oli Matkapoikien reissu. Mä olin nuorin, äiti toiseksi nuorin. Joku pappa oli naittamassa mua Münchenissä 16-vuotiaalle lapsenlapselleen, jolle oli siunaantunut melkoinen määrä velkaa. Naimapuuhat loppui Zell am Seessä, kun papan humala haihtui. Sen jälkeen se olikin reilun viikon verran hiljaista poikaa. Äiti istui bussissa käytävän puolella ja sai toiselle puolelle kaverikseen tarmokkaan papan. Mukava tapaus, mutta puhui tauotta. Ja mikä parasta, puhe ei ollut mitään satunnaista läpänheittoa, vaan sellaisia tarinanpätkiä "kun minä kerran tai kun se naapurin Erkki kerran...". Äiti hymyili ja kuunteli kohteliaasti pari viikkoa, vanhuksien parissa kun muutenkin tekee työtään. 

Me oltiin siitä porukasta ainoat, jotka nukkui suunnilleen kaikki reissuun kuuluneet matkat. Siinä meni muutama aikas hieno maisema näkemättä, kun kiersimme Saksaa ja Itävaltaa. Mummot ja papat olivat pirteitä kuin porkkanat koko matkan. Rakastuin Salzburgiin. Hurmaava satukaupunki suoraan postikortista. Alpit vielä reunustivat tätä kuvankaunista kimalletta. Ah, sinne kun vielä pääsisi. Itse kaupunki tuntui elävän Mozartin kuulista, joka helkkarin nurkassa yritettiin kaupitella niitä. Mutta jos joku menee joskus Itävaltaan, niin ostakoon ihmeessä Mozartin valkosuklaalikööriä. Se on jotain uskomatonta, eikä sitä saa Saksaa lähempää. On testattu.

Meidän matkalla oli muitakin persoonallisuuksia. Eräs venäläismies lähti kahden viikon reissulle mukanaan vain salkku. Sitä ei kukaan ymmärtänyt, miten miehellä riitti koko irtaimisto siihen yhteen laukkuun. Tästä syystä ehkä hänellä oli päällään aina samat vaatteet: silitetty siisti valkoinen kauluspaita ja shortsit.  

Reissusta tuli sen verran upea kokemus, että lähdimme kahden vuoden päästä uudestaan samantyyppiselle matkalle. Tällä kertaa suuntana oli Italian Gardajärvi, eikä siltäkään matkalta jäänyt kuin herttaisia muistoja. Näiden jälkeen on tuntunut sääliltä matkustaa vain yhteen paikkaan. Kahden viikon aikana ehti nähdä niin paljon, ettei yhdessä lomakohteessa könöttäminen innosta enää.