Selvisin takaisin Helsinkiin. Mies tuli vastaan asemalle, sitten vasta padot avautuivat. Tänä aamuna olen liian turta itkeäkseni. Tellun hyvästelin eilen. Piti hypätä autosta vielä uudestaan ulos halatakseni sitä viimeisen kerran. Tellu ihmetteli, että mitäs tämä tällainen on. Jäi pää pystyssä katsomaan, kun vilkutin sille. Näytti samalta kuin aina ennenkin lähtiessäni pois. Yritin sulkea Tellun pois mielestäni eilen ja jatkan sitä samaa linjaa myös tänään. Pitääkseni itseni koossa. Onneksi tämä koti on niin kaaoksessa, että voin purkaa tuskaani siivoamiseen.

Saimme Tellulle eläinlääkärin kotiin. Se on varmaan paras helpotus tässä kaikessa surussa. Eihän se tiedä, mitään kun lääkäri tulee vain nukuttamaan sen omaan maakuoppaan, jossa se on tykännyt maata. Kaivoi sellaisia taloa kiertävän sokkelin ympärille. Hirveä määrä kuoppia, jotka isäpuoli on jo ties kuinka montaa täyttänyt. Ja Tellu teki aina uudet. Hirveä puhina ja pärskähtely, kun se oli kuono kimpussa niiden kanssa. Sama touhu kuului pellolta, kun Tellu sai myyrän vainua. Tassut innostuivat penkomaan maata ja välillä piti pää tunkea sinne myyräkuoppaan, josko onnistaisi. Ja sitten aivastaa, kun multa menee kuonon kirsuun.

Olen pyytänyt porukoita kirjoittamaan Teukan tempauksia paperille. Itsekin yritän koota niitä, joita muistan. Mun piti kotoa riisua kaikki Teukan kuvat pois. Kaivan ne sitten kuukauden päästä uudestaan, kun pystyn niitä katselemaan. Se on ollut mulle ihan järjettömän tärkeä koira. Mä olin niin arka lapsi, kun vanhemmat olivat eronneet ollessani viisivuotias ja elämä oli muutenkin sekaisin. Muutimme äidin kanssa kerrostaloon, veli ja isä jäivät siihen taloon, johon olin lapsesta asti kiintynyt. Perheemme eriytyi ja olin aika haavoilla. Sitten pappa otti Tellun, johon kasvoin kiinni. Musta tuli rohkeampi lapsi, aloin nauttia koulusta ja tulla ulos kuorestani. Ja näillä hetkillä Tellua ei enää ole.

Tilitän aika arkoja asioita elämästäni, mutta kirjoittaminen on ollut mulle aina keino purkaa tunteita ja psykologisoida itseäni. Yritän nyt saada selkävoittoa surusta kirjoittamalla. Se helpottaa, kun pystyy järkeilemään asiat paperille, niin päässäni ei enää vello sata ja yksi loputonta lankakerää.