Isäpuoli oli löytänyt roskiksesta ilmaisjakelulehden, jossa kerrottiin lähipaikkakunnalla myytävistä rekisteröimättömistä lapinkoiran pennuista. Porukoille Tellun kuolema oli varmaan yhtä kova isku kuin mulle. Ne kuitenkin vannoivat, ettei uutta koiraa tule ennen kevättä. Lehti-ilmoitus muutti kaiken.

Äiti soitti myyjälle, joka kertoi pentujen menneen samana päivänä, kun lehti-ilmoitus oli julkaistu. Äiti kertoi Tellun kuolemasta ja pyysi itkien, voisivatko he edes tulla katsomaan pentuja, että tietäisivät, millaista koiraa katsoa keväällä. Mies sanoi siihen, että he olivat varanneet itselleen yhden pennun, mutta voisivat antaa sen kuitenkin meille.

Taika tuli kotiin kolme päivää sitten. Sopeutui saman tien uusiin omistajiin. Äiti piti sitä sylissään sen ensimmäisellä automatkallaan. Isäpuoli valitti mustasukkaisena, että nyt se leimautuu äitiin eikä häneen. Taika on näiden vauva. Kauhean ystävällinen ja kiltti, mitä nyt välillä napsaisee sormista tai vetää hiuksista. Isäpuolikin on sellainen jörökölli ja nyt se lässyttää samaa hellanduudelia kuin vauvanvaunuihin kurottelevat keski-ikäiset naiset.

Tellua uusi koira ei korvaa, eikä se ole sen tarkoituskaan. Yhtä paljon me Tellua rakastetaan ja ikävöidään kuin ennenkin. Taikasta ei tule uutta Tellua, eikä me sitä Teukkaan haluta verratakaan. Se on oma persoonansa ja hyvä niin.