Eihän me sinne teatteriin ehditty. Vihdoin ja viimein löydettiin molempia tyydyttävä vaihtoehto: Pirkko Saision Sorsastaja, mutta myöhästyimme muutamalla minuutilla näytelmästä. Onneksi saimme näin  aikaistettua eniten odottamaani  vaihetta meidän treffeillä eli syömistä. Olen ihastunut Pikku Nepaliin Annankadulla. Siellä on ystävällinen ja nopea palvelu, todella herkullinen ruoka ja ok hintataso. Mieskin oli vallan myyty. Tosin ensin sitä huvitti kovasti se, että olin onnistunut sotkemaan Pikku Nepalin ja Everestin nimet. Mies oli aiemmin illalla yrittänyt tehdä pöytävarausta Everestiin.

- Oletsä varma, että se on se oikea?

- Tietysti. Se on siinä Bamboo Centerin vieressä. Mä olen käynyt siellä ennenkin, kivahdin kaikkitietäväisenä.

Noh, humane errare est.

Treffit menivät oikein mukavasti. Käytiin syömässä, etsimässä drinkkipaikkaa, joka ei olisi täynnä keski-ikäisiä pirjoja, ja miehen kaverin tupareissa. Oikein mukavaa porukkaa tapasin. Saisivat sinkkukaverini olla innoissaan tulevista tupareistamme, niin mukavia vapaita kavereita miehelläni on.

Muistui mieleen meidän ekat treffit liki vuosi sitten rautatieasemalla. Mies oli myöhässä noin 20 minuuttia ja sain siinä odotellessani kimppuuni Arto Lahden kampanjavärvääjiä. Kun mies vihdoin tuli, kävimme Vltavassa kaljoilla - hyvin monella näin jälkikäteen tarkastellen. En ollut ollenkaan varma, onko se edes kiinnostunut musta. Ei katsonut mua edes silmiin puhuessaan, vaan puhui jonnekin mun taakse. Me kuitenkin puhuttiin koko ajan, mikä antoi jotain positiivista vihjettä. Seuraavaksi mies vei mut Stadin Kebabiin syömään. Huh, kuinka romanttista, mietin noukkiessani salaatteja sylistäni. Mä vielä jouduin maksamaan molempien ruoat ;o) Sen jälkeen se solvasi mun buutseja, kaatoi yhdet kaljat mun syliin baarissa ja totesi aamulla, että mikäs katiska on viime yönä tullut mukaan. Me vain nukuimme, olin jo ilmoittanut tämän asian hänelle hyvissä ajoin baarissa. Kaikesta kohlauksesta huolimatta tiesin jo silloin, että tämä oli nyt tässä. 

Tämä viikko lähti työttömänä käyntiin. Kai mun pitäisi nyt vihdoinkin raahautua sinne Kelaan. Ennen kuin aloitin opiskelut, sain tapella asumistuestani monta kertaa sen laitoksen kanssa. Ensin istuin tuntikausia odotustilassa, sitten kiikutin jonkun lapun jollekin tädille ja sen jälkeen parin kuukauden päästä tuli ilmoitus, etten tulisi saamaan mitään korvauksia, koska tienaan 2000 euroa kuukaudessa. Se oli hyvin vedetty johtopäätös, koska olin työtön ja opiskelin avoimessa yliopistossa, enkä näin ollen saanut rahaa mistään.