Sorruin. Pahasti.

En voinut olla ostamatta kahta hemaisevaa tunikaa eilen Tampereelta lempivaatekaupastani. Toinen on särtsikäs sininen mekonmallinen, toinen villainen tyköistuva. 87 euroa. Sain tinkimällä noin kymmenen euroa halvemmalla. Huraa, yksityisyrittäjät. Alas kauppaketjujen terrori.

Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa toisessa kodissani. Siltä se Tampere tuntuu vieläkin.  Miellän kodikseni Helsingin-asuntomme, mutta kotikaupungikseni Tampereen. Anjalankoski ei ole tuntunut kodilta liki kymmeneen vuoteen eikä Helsinki tunnu vielä vuosikausiin. Mutta, ah, olipa viikonloppu! Emmin lähtöä Megazoneen, koska musta ei saa sotasankaria sitten millään. Sen verran olen noita armeijan harkkoja käynyt työni puolesta läpi, eikä mulle ole kertaakaan auennut sotaleikkien mielekkyys. Siellä mä kuitenkin painelin nokkelasti laserase kourassa etsien teurastettavaa. Noh, teurastajat löysivät mut ennen kuin ehdin painaa koko asetta, mutta paskaaks siitä. Useimmiten olin vielä niin uuno, että jäin tollottamaan siihen paikoilleni, joten mut onnistuttiin tappamaan kahdesti. Noh, pääasia, että adrenaliini takoi kehossa, hiki virtasi ja lihakset saivat rehkittävää.

Sen jälkeen pitkästä aikaa Dorikseen. Mua ei ole saanut yökerhoihin sitten maaliskuisten syntymäpäivieni. Helsingissä ei ole vastaava pehmorokkiyökerhoa, jossa saisi tanssia, joten täytyi käyttää tilaisuus hyväksi. Ja miten riemastuttavaa olikaan ajatella, että se onkin nyt minä, joka käy ulkona  eikä ukko. Aamulla krapula ja vapina, iltapäivällä väsymys siihen päälle, illalla puolitokkura, iltamyöhällä kaikki edellä mainitut ja väsymysäkäisyys, yölllä kunnon yöunet.

Ensi lauantaina sitten tempaistaan tupareiden merkeissä. Koko viikko menee varmaan niiden valmisteluun. Miehen autoratahuone on samassa kunnossa kuin viikko sitten. Käytämme luultavasti hyväksi havaittua taktiikkaa tunkea kaikki irtaimisto kaappeihin, sängyn alle tai hervottomankokoisen autoratapöydän alle.

Kohta tulee paras vieras ikinä käymään. TAIKA!