Eilen harmittelin ukolle sitä, että meidän yhteiselo lähti menemään vähän liiankin helposti. Romanttinen kaunokirjallisuus on vääristänyt mut kuvittelemaan, että pariskunnan tutustuminen alkaa pienellä nokkapokkailulla, joka yltyy lopulta inhoksi sitä toista kohtaan. Sitten tajutaankin, että nämä suuret kuohuvat tunteet ovatkin ihastumista eivätkä isoavihaa. Ja lopussa sankaritar ja sankari antautuvat herkkään suudelmaan, joka suistaa vuoret sijoiltaan ja saa jokaisen tulivuoren suihkuttamaan kuumaa laavaa.

Jep. No, ehkä se on parempi, ettei tarinamme alkua kirjoitettu noin. Sitä paitsi kuka haluaisi lukea rakkausromaanin jatko-osaa, jossa pari elää sopusointuista ja onnellista elämää keskenään.

Kävimme eilen katsomassa Boratin, joka oli yllättävän hyvä. En olisi uskonut nauravani elokuvassa, jossa pilkataan vähemmistöjä ja kansakuntia, painitaan alasti ja kuolataan Baywatchia, mutta Borat toimi. Ihmettelin, miten hitossa leffaan on saatu noin autenttisia näyttelijöitä, jotka eivät näytä pätkäänkään feikkaavan. Sasha Baron Cohenin tuotantoa seuraamattomani en tajunnut, katsovani suurimmaksi osaksi piilokameraa.

Taikasta vielä. Se on mahdottoman söpö otus, mutta samperin fiksu lapinkoirien tapaan. Taika on yllättävän ovela. Se oli toissapäivänä lenkillä äitin kanssa ja kompastui naruunsa. Tassuun sattui, mikä Taikan mielestä oli äitin vika. Se kiukutteli sille koko loppulenkin. Kun eilen äiti yritti saada Taikaa ulos kanssaan ja haki narun, koira juoksi suutuspäissään sängyn alle.