Nyt pahin alkaa hellittää. Ei enää valitusta, hössäämistä eikä toisilleen karjumista. Porukoilla vallitsee suorastaan leppoisa joulutunnelma, kun äiti katselee makuuhuoneessa piirrettyjä, isäpuoli olohuoneessa ja Taika joutui rapulle.

Eilisestä jäi muutama muistikuva. Ensinnäkin se, kun isäpuoli kalautti seitsemänkymppiselle äidilleen koko perheelle tarkoitetun glögimäärän ja seuraavaksi hänen äitinsä makasi sohvalla valittaen huonoa oloaan. Isäpuoli ei ollut tiennyt litkun sisältävän 12 prosenttia puhdasta viunaa. Toiseksi se, kun Taika avasi ensimmäiset joululahjapakettinsa suurehkolla riemulla. Kolmanneksi valkosuklaatäytekakku, joka olisi sitten tuhottava huolimatta siihen ujutetuista kaloriatomipommeista.

Neljänneksi muutama saamani joululahja. Tuli sitten ensimmäinen Mariskooli. En ole vielä sisäistänyt Mariskoolien keräilemisen ideaa, koska nehän ovat pirun kalliitakin. On se kyllä kivannäköinen ja värinen: merensininen. Näköjään musta on tänä jouluna kuoriutunut astiastoihminen, vaikkei Aalto-maljakko ja Mariskooli mitään astiastoja olekaan. Astiastoihminen on sellainen, joka innostui keräämään tiettyä astiastoa jo ylioppilasikäisenä ja jatkaa saman astiaston keräämistä syntymäpäivät, joulut, kihlajaiset ja häät. Astiastoihmisellä on myös Aalto-maljakko ja Mariskooli, koska ne vain kuuluvat kuvaan.

Jos sitten kolmekymppisenä muhunkin purisi tuo astiastohullutus enkä haaveilisi viihde-elektroniikasta. Ylioppilaslahjaksi pyysin nimittäin vain rahaa ja ostin niillä IBM Aptivan. Tänä jouluna pyysin vain rahaa, jotta voisin investoida käytettyyn Canon 350D digijärkkäriin. Vielä on useita, useita satoja matkaa.