Tämä rehottava pelto, joka kasvaa päästäni, kaipaa niittäjää. Katkenneita hiuksia, juurikasvua, takkua, sumppua. En ymmärrä, miten Günther S. Thompson voi palvoa tukkaani. Eihän tätä sekasotkua uskalla viedä ulos porttikongistakaan.

Mies osti lahjakortin parturiin. Hienoa, mutta nyt vain pitäisi uskaltaa mennä sinne. Kammoan partureita. Liikkeidensä kotisivuilla he näyttävät  missikisojen palkintokorokkeelta repäistyiltä. Puuttuu vain palkintonauha ja tukkalakkapehkon keskelle asetettu helmitiara. Heillä on aina tiptop-tukat, tiptop-meikit, tiptop-vaatteet ja tiptop-elämä. Kyllä tätä mörrimöykkyä hävettää, kun astun heidän ylihienoihin salonkeihinsa. Ihan sama parturipelko mulla on niin Anjalankoskella kuin Helsingissä. Täällä se vain lisääntyy exponentaalisesti.

Ajattelin värjätä itse ja käydä nyt vain leikkaamassa. Siihenkin menee se 50 euroa pääkaupunkiseudun hinnoilla. Jännittää, miten he kommentoivat haalistunutta sekaväriäni. Anjalankoskella kuulin parturilta sen muistuttavan kissankusta.