Innostun harvoin räyhäämään yhteiskunnan epäkohdista. Olen turtunut ongelmien ylitarjontaan ja kaiken lisäksi huono keskustelija. En osaa esittää mielipiteitäni artikuloidusti. Puhun vielä kauheaa murrettakin. Joskus ihmettelen, millä ilveellä luikertelin itseni sosiologiksi kiitettävillä papereilla. Erosin muista sosiologiopiskelijoista kuin goottityttö morsiusvaateliikkeessä. He olivat aktiivisia, valmiina taistelemaan rauhan, yhdenmukaisuuden ja tasavertaisuuden puolesta, minä vain olin. Heillä oli rastat, meikittömät kasvot, kirpputoreilta hankitut sammarit ja vihreä hupparitakki, minä näytin tavalliselta. He pitivät palopuheita seminaareissa ja kiusasivat opettajaa närhenä massaluennoilla, minä pysyin hiljaa ja näytin kuuntelevalta. He ostivat reilun kaupan banaaneja ja reilun kaupan kahvia, minä piilottelin halpoja chiquitojani.

En tiennyt silloin pääsykokeissa, mitä sosiologia edes on. En tiedä sitä vieläkään.

Kun muut kiistivät graduissaan vallitsevia teorioita, minä tutkin lööppejä. Median tutkimisella on huono kaiku noissa piireissä. Sosiologit eivät arvosta mediaa niin paljon, että näkisivät siinä olevan jotakin tutkimisen arvoista. Itse pidin ja pidän edelleen aihettani nerokkaana. Eihän kukaan ollut tähän mennessä rakentanut lööppikaaoksesta yhtäläistä pakettia, jota voisi nimittää yhteiskunnaksi. Katsoa, millaisen yhteiskunnan iltapäivälehtien lööpit luovat ja millaisilla arvoilla se pyörii.

Halusin tutkia objektiivisesti iltapäivälehtien lööppejä, jotta kokisin olevani oikeutettu kritisoimaan niitä. Ärsyynnyn edelleen jokapäiväisistä, huonosti argumentoiduista, mediaa mollaavista lausunnoista. Joka toinen jannu on innostunut kritisoimaan mediaa, koska se on muotia. Aivan kuin media olisi yksin syypää rikollisuuteen, pelon lisääntymiseen, köyhyyteen, prostituutioon. Tuskin pedofilia lakkaa maailmasta, vaikka lehdet eivät siitä enää kirjoittaisikaan. Sitä paitsi voihan media tuottaa paskaa yhteiskuntaan, mutta se on jokaisesta itsestä kiinni, pureeko sen nielemättä. Kun iltapäivälehti väittää joka toisen pettävän pikkujouluissa, ei se tarkoita, että nyt sitä voi helmat korvissa hypätä ensimmäisen karvaisemman sukupuolen edustajan syliin. Lehden otos tuskin kattaa joka toista suomalaista.  

Mediaa on helkkarin helppo kritisoida niidenkin, joilla ei ole mitään tekoa arkijournalismin todellisuuden kanssa. Toimitukset eivät ole skuuppien vainutoimistoja, joissa tähtireportterit kirmaavat haukan katse silmissään. Uutisvainu vainuaa pikemminkin kahviautomaatin kuin maailmassa olevat virheet. Ihan turha tulla väittämään, että toimittajat kirjoittavat, mitä sattuu. Itse, kuten varmasti suurin osa kollegoistani, pyrin aina olemaan uskollinen lähteilleni. Miksi haluaisin kirjoittaa jotakin päästä vedettyä? Ketä se palvelisi?  

Jos jostakin haluaa lyödä toimittajat jalkapuuhun, niin kärjistämisestä ja otsikkoinnista. Kukaan ei lue tylsää otsikkoa eikä toimittaja halua päästää sellaista käsistään. Olen ottanut tiukan linjan siinä, ettei haastateltava saa nähdä otsikkoani tarkistusvaiheessa. Senkin takia, että toimitussihteerillä on valta muuttaa otsikkoa ja usein hän sen tekeekin.       

Palopuheeni on pidetty.