Kirka on kuollut. Vielä ei tiedetä, miksi. Tieto pysäytti samalla tavoin kuin Juicen taannoinen edesmeno. Kirka on kuitenkin ollut olemassa aina. Tai ainakin niin kauan kuin itse muistan. Isoäitini sisar motkotti 1980-luvun alussa, kuinka Kirkalla oli ennen niin heleä ääni ennen kuin se rupesi rääkymään. Äitini rakasti Kirkaa samalla tavalla kuin niitä juhamatteja, mattieskoja, rainerfrimaneja ja kakerandelineja, joiden jokainen esiintyminen televisiossa oli pakko nauhoittaa vhs:lle ja kuunnella repeatina uudestaan ja uudestaan. Voi kuvitella, kuinka iso pino vhs-kasetteja hänen kätköistään löytyy, koska eihän herkkiä tulkintoja voi edelleenkään vetää yli. Se ei suostu luopumaan edes tangomarkkinoiden finaalista vuodelta 1986, vaikka kuva on ihan rakeinen ja esiintyjät kiiltopukuihin puettuja kasaripermismonstereja.

Anteeksi, Kirka siitä, että vihasin niin patoutuneesti kappalettasi Surun pyyhit silmistäsi pois. Vihaan sitä edelleen, mutta syytän siitä äitiäni.