Juicen kuolinpäivänä hehkutin Pyhän toimituksen sanoitusta. Eräs toinenkin kappale teki minuun pentuna lähtemättömän vaikutuksen ja olen pöyristynyt siitä, että joku musiikillisesti rajoittunut on listannut Lemonin klassikon Top 100:n karmeimman kotimaisen käännösbiisin joukkoon. Vexi Salmen käännös Uriah Heepin Lady in Blackista on nöyrä, mutta eteerisen kaunis kertomus kuolemasta.

Nainen tummissa

Hän saapui keskiyöllä, näin viikatteenkin vyöllä
Tuo nuori nainen ikuisuuden harso silmillään
Hän kertoi kylmin huulin kuin kaukaa äänen kuulin
"Oon sieltä mistä takaisin ei tulla elämään."
Aaa...
Aaa...

Mä katsettansa turhaan hain, näin pohjattomat silmät vain
Kun katsoin niihin tunsin että häntä rakastin
"Voi poika-parka kuolemaa, ei yksikään voi rakastaa.
Vain hengen sulta veisin kylmin jäisin suudelmin."
Aaa...
Aaa...

Sun täytyy olla vanki maan, ei sielus pääse kahleistaan
On yksinäisyys kohtalosi, auttaa voi mä en
Sä vaikka kaiken oikein teet, sua seuraa aina kyyneleet
Ei murheistansa irti pääse koskaan ihminen
Aaa...
Aaa...

Mä pyysin, suukko, muuta ei, hän viikatteensa naulaan vei
Ja tunsin hänen syleilynsä kylmän jäätävän
Hän lähti, otti viikatteen, jäin yksin yöhön hiljaiseen
En enää pelkää kuolemaa, nyt kaiken ymmärrän
Aaa...
Aaa...

Hän saapuu vielä, tiedän sen, kun aika vierii täyttyen
Niin silloin suostuu varmaankin hän yhteen suudelmaan
Tuon suudelman kun hältä saan, voin vihdoin jättää kylmän maan
Ja silloin pääsee myöskin sielu irti kahleistaan
En itselleni rauhaa saa, kun rakastan vain kuolemaa
Mä ootan että saapuisi tuo nainen mustissaan
Aaa...
Aaa...