Täydellinen viikonloppu. Lukuunottamatta Nokian Edenin käsittämättömiä bussijärjestelyjä. Bussi joko menee tai sitten ei mene. Odottelimme hiukset märkinä puolisen tuntia 15-asteen pakkasessa, päättelimme, ettei mene ja tilasimme taksin. Taksi tuli ja bussi menikin. Taksikuskilla ei ollut itselläkään järin paratiisimaista kuvaa Paratiisikadulla sijaitsevan Edenin touhusta:
- Se hirveä nainen siinä infopisteessä. Jos se olisi minun vaimoni, joko minä tai hän olisi pian vankilassa!

Repa Kalliosta kävi korjaamassa potin Tentin visassa. Olen rajattoman ylpeä Repasta ja tietonikkareista hänen takanaan. Hyvä, Hanna! Hyvä, Lauri! Hyvä, minä! Junassa saimme matkaseuraa allergiahyttiimme toisesta pariskunnasta. Ja kuinkas ollakaan, taas johtivat tiet Virroille. En tajua, että minne tahansa menen ukkoni kanssa, se löytää yhdyssiteen Virroille. Johanna on tykittänyt niin karua tekstiä synnyinpaikastaan ja nyt joudun elämään Virtain kanssa avoliitossa. Paikkakunnan, jota on edes mahdotonta taivuttaa. Tiesittekö muuten, että Virroilla asuvaa ihmistä kuuluu kutsua virtolaiseksi? Älkää välittäkö, en minäkään tiennyt. Kuka edes voisi tietää?

Hannelen opiskeluelämäntappoa kävi juhlistamassa sankka joukko kavereita ja kavereiden kavereita. Anteeksi Arman, en tarkoittanut työnantajaehdokkaiden kirjaimellista pommittamista vaan puhelimella pommittamista. Noh, onneksi iranilaisella kaverillani on huumoria.
- Missä haluat, että pommitan heitä? Ostoskeskuksessa vai?

Pitkästä aikaa Doriksessa. Mutta missä oli alati nyrpeä portsari, joka ei päästänyt Neumannia jonon ohi Dingo-hysterian ollessa kuumimmillaan?
- Ettekö te tiedä, kuka minä olen? Neumann!
- Mikääääää Neumannnn?