Aivan normipäivä töissä. Luomusynnyttäjiä ja susijahtia. Loukkaantunutta sutta ei löytynyt kiivaista etsinnöistä huolimatta. Siinä vaiheessa, kun toikkaroimme kuvaajan kanssa kahdestaan metsässä, en olisi välittänytkään kohdata sitä. Haukkukaa vaan huonoksi toimittajaksi.

Tuollaiset petoeläinjahdit tuovat aivan uutta äksöniä työpäivään. Olen kerran aiemminkin jahdannut työni puolesta jotakin arjesta poikkeavaa. Hmph, hävettää tunnustaa, että tämä laji oli ufot. Meikäläinen sai kesätoimittajana luvan hoitaa kyseenalaisen keikan. En voi myöntää olleeni kiitollinen.

Perämetsän pellolle oli taltioitunut ympyrämäisiä jälkiä, jotka kylänmiehet tulkitsivat ufoiksi. Tai siis ufojen jättämiksi jäljiksi. Quasimodoa muistuttava isäntä tutki jälkiä ja osoitti taivaalle.
- Tuolta ne ovat tulleet ja tuonne ne ovat menneet.
- Kyllä minä ne toivotan tervetulleeksi. Kättelen oikein, jos niillä on kädet.
- On täällä ennenkin kummituksia käynyt.

Palasin toimitukseen ahdingossa. Ufojuttu pilaisi uskottavuutteni toimittajana, mutta pakko se oli kirjoittaa, kun kerran toimitussihteeri siihen pakotti. Yritin tehdä jutusta hieman kevyemmän enkä edes paljastanut tarkkaa tapahtumapaikkaa. Laitoin otsikoksi "Ufo kävi kylässä", loppuun "Totuus on tuolla ulkona" ja keskelle "FBI ei tutki asiaa, eikä luultavasti lähipoliisikaan".

Seuraavana päivänä puhelin lauloi ja se olin minä, joka joutui selittelmään, miksi tämä juttu on lehdessä. Tyrmistyttävintä oli saada puhelu mieheltä, joka otti jutun todesta ja lupasi soittaa ufotutkijat paikalle. Yritti vielä vaatia minua kertomaan tapahtumapaikan, jotta tutkijat pääsisivät oikeaan osoitteeseen. Kaikenlaista.