Tässä odotellessani kipulääkkeen euforista niskavoittoa kolmen päivän migreenistä, on mukava ruotia julkkiksia, joihin minulla on työni kautta ollut ilo tutustua. Pieni juoruilu piristää päivää. Haastan mukaan myös kaikki toimittajatuttuni: antakaahan paukkua kommentteihini kokemuksianne suurista staroista. Tämä on se kiltti osa, jossa kehutaan hyviä tyyppejä. Ruoskintaosa seuraa yleisön vaatimuksesta perässä – jos seuraa.

Päivi Räsäsellä on huono maine. Mediassa hänet mollataan uskontofanaatikoksi, joka ajaa kaikkia nautintoaineita alas ja puhuu pelkästään armeijaan menevän poikansa kiharoiden puolesta. Mielipiteisiin en ota kantaa enkä tunnustaudu kristillisdemokraatiksi, mutta haastateltavana Päivi on unelma. Hän puhuu loogisia lauseita eikä selittele turhanpäiväisyyksiä, ymmärtää lopettaa ajoissa eikä yritä muuttaa toimittajan tekstiä itselleen ideaalimpaan muotoon. Päivi ei edes sorru niihin ”Tämä on minulle niiiiiin tärkeä juttu” –potaskaan, jota jotkut naispoliitikot päästelevät suustaan antautumuksetta.

Toinen loistava poliitikkohaastateltava on Tarja Filatov. Hän saa kiitosta samoista asioista kuin Räsänenkin. Lisäksi Filatovia on helppo lähestyä. Hän on ystävällinen, mukava ja avulias. Pirun fiksu nainen, joka taistelee edelleen tuulimyllyjä vastaan. Uskalsin jopa avautua Filatoville Mooses-Paavo-fobiastani. Filatov koetti selittää, että Paavo on oikeasti kauhean mukava ihminen, joka rakastaa yli kaiken lapsia. Toimittajille asti se ei kuitenkaan näy.

Filatovin ja Räsäsen kärkikastiin kiilaa myös Osku Pajamäki. Ainoa ihminen, joka uskaltaa ottaa kantaa pätkätyöläisyyteen ja nostaa esiin sen suuren kuplan, jossa ikäisteni sukupolvi elää ja tulee elämään. Asetun Pajamäen taakse, koska hän on yksi niistä harvoista poliitikoista, joihin voi luottaa. Ja pirun mukava ihminen ihan luonnossakin.

Julkkiksista ruusun saa Heidi Kyrö. Hän on avoin luonnonlapsi, joka ei feikkaa eikä tyrkytä itseään. Helposti lähestyttävä, puhelias ja hauska. Kaverimateriaalia, jonka seurassa viihtyy.

Kai Hyttinen teki vaikutuksen. Mielikuvani hänestä osoittautuivat täysin vääriksi. Ei hän ollutkaan rempsakka, rehti ja hulvattoman hauska viihdyttäjä. Pikemminkin ujo, vaivautunut ja sulkeutunut oman tiensä kulkija. Hyttisessä on kuitenkin sisäistä karismaa. Mies karttelee julkisuutta ja ehkä siksi suhtautuu niin jurosti toimittajiin. Hyvä haastateltava kuitenkin – tosin jokseenkin hitaasti lämpiävä.

Tämä repostelu jatkuu seuraavassa numerossa. Kipulääke ei ole vielä hellittänyt sen vertaa, että muistaisin, keitä olen vuosien aikana haastatellut.