Tilaajakin oli tipahtanut surkean kirjoitustahtini takia. Tai toivottavasti vain siksi, muutenhan tässä pitää huolestua. Anteeksi, etten ole ehtinyt koneella. Työpäivät ovat venyneet kymmentuntisiksi eikä silloin ehdi eikä jaksa istua enää koneelle.

Oli muuten mielenkiintoinen episodi keskiviikkoyönä, kun tulin bussilla kotiin rautatieasemalta. Joku suomalainen jäpikkä sohelsi kännissä puhelimeensa ja alkoi sitten vilkuila ympärillään istuneita afrikkalaisia. Hän oli ilmeisesti kärsinyt jonkinlaisen takaiskun Suomi-Azerbaidzan-jalkapallon takia, koska tokaisi suomeksi kietaistessaan Suomi-huivin kaulaansa, että häntä hävettää olla suomalainen tänään. Poika yritti lähestyä vieressään istunutta afrikkalaista utelemalla suomeksi, mistä tämä on ja miksi hän on Suomessa. Vieruskaveri katsoi poikaa karsastaen ja näytti ajattelevan, että taasko yksi hullu humalainen haastaa riitaa. Luojan kiitos, jäpikkä älysi kääntää kielen englanniksi. Hän pystyi osoittamaan olevansa oikeasti kiinnostunut vieruskaverinsa taustasta, vaikkei kenties kysymys siitä, onko tämän kotimaa tasavaltainen vai diktatuurinen ollut ihan korrekti. Mutta siinä vaiheessa repesi koko bussi, myös minä. Sitten poika huomasi takanaan istuneet irakilaiset.

- Where are  you from?

- Iraq!

- Do you know Kari. He is a student.

Ja taas kaikki nauroivat, myös irakilaiset.

Irakilaiset ja afrikkalaiset ymmärsivät kysyä pojalta, miksi helvatissa hän kantaa Suomi-kaulahuivia. Kun katselin peliä ja Suomi hävisi niin nolosti, poika selitti.

Episodista olisi voinut jäädä huono jälkimaku kaikkien osapuolten suuhun ilman yhteistä kieltä. Maahanmuuttajat keskuudessamme jäävät usein vain tilastoiksi ja satunnaisiksi kasvoiksi. Yhtä etäisiksi kuin kuka tahansa 7A-ratikan kolmospenkkiläinen.