Kahden tunnin yöuni. Hyvin kiireinen iltatyövuoro. Viisikymmentä ihmistä puhuu asiasta, joka on heille itsestäänselvyys. Harva vaivautuu esittelemään itseään. Tee siinä sitten juttua. Ja vielä tunti aikaa kirjoittamiseen. Bongasin karmean yhdyssanavirheen ja mietin mahdollisia asiavirheitä junamatkan Helsinkiin. Se mietintä jatkui sitten lupsakkaasti aamuneljään saakka, kun siihen vielä onnistuttiin ymppäämään perheriita samaan syssyyn. Otti vain hermoille ja itsetunnolle, kun mies sanoi tunnelman lätsähtäneen, kun minä tulin paikalle. Se oli ryyppäämässä työkavereidensa kanssa ja tulkitsivat elokuvia. 
Muutenkin kärsin ajoittaisesta tyhmyyskriisistä. Onko kellään muulla vastaavaa? En ole älykkötyyppiä, joka pohdiskelee asioiden metaselityksiä. Jos haluan muodostaa vankan mielipiteen jostakin asiasta, tarvitsen käsitellä asiaa ja hankkia tietoa siitä muullakin kuin mutu-tasolla.

Onko tyhmä, jos prosessoi omaa tyhmyyttään?

Tässä suossa mua lohduttavat loistavat elokuvat, joiden pariin olen saanut tällä viikolla heittäytyä: Sideways ja ehdoton Yksi lensi yli käenpesän. Korruptiolahjat: eräs haastateltava kiitti jutustani lähettämällä minulle himoitsemani kassin. Ja kolumnini siteeraus Ilta-Sanomissa.