Tietokoneesta vierottuminen onnistuu aika helposti, kun kehittää samanlaisen vian kuin meikän koneessa. Kannettava kestää päällä korkeintaan viisi minuuttia ja iskee sitten virrat pois. Kuinka monta kertaa olen joutunut vetämään syvään henkeä, kun kosahdus keskeyttää innokkaan kirjoitusvaiheeni, joka ei ole vielä edennyt siihen control-s-painallukseen. Tiedän, että kone pitäisi viedä korjattavaksi. Kyseessä ei varmaankaan ole muu kuin johdon liittimen löystyminen. Se on vaan niin tolkuttoman vaikeaa viedä konetta huoltoon. Millä ihmeellä minä sillä välin kirjoitan, kun pitäisi naputtaa lehtijuttuja etätyönä.

Huraa, amerikkalaiset. Olette taas keksineet järjettömän hienon ratkaisun vakavaan ongelmaan pienissä kaksinaismoralistiaivoissanne. Tai ettehän te edes tajua olevanne kaksinaismoralisteja. Yksityisyydensuojaa loukkaava säädös pakottaa aborttia tekevän naisen katsomaan ultraäänikuvasta sikiötään. Sydämetön katsoo ja tekee sen kumminkin, hyvä ihminen jättää tekemättä. Huhhuh. Voin tunnustaa, että jos olisin tullut raskaaksi alaikäisenä, en olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta. Jos minut olisi raiskattu, en olisi pystynyt synnyttämään lasta. Olenko pahuuden ruumiillistuma, kun alkukantaisuudessani ajan sitä, että lapsilla pitäisi olla mahdollisuus päättää itse siitä, saavatko he lapsen vai ei. Abortti tuskin on kenellekään mikään piece-of-cake-tapaus. Vasta kolmeakymppiä kohti hivuttatuessa olisin itse valmis äidiksi. Tosin tällöinkään se ei ole minun oma päätökseni, vaan  velvollisuuteni olisi kuunnella myös miestäni asiassa.

Hajahuomioita hallituksesta. Luulin jo, että peruspalveluministerin titteli olisi kapulakielen ylistysjuhlaa. Nyt hallitukseen on tulossa valtion 25 miljardin osakesalkusta huolehtiva omistajaohjausministeri, joka saanee äidinkielen opettajien punakynät suitsuamaan.

Muuten viikonloppu meni mukavasti. Ehdoton suosikkiruokapaikkani on Kalliossa, Fleminginkadulla sijaitseva Bullman. Valtavankokoinen lämmin vuohenjuustobanaani-salaatti hipoo täydellisyyttä enkä ole kuullut vielä kenenkään valittavan ruoista. Sunnuntain ihanasta ilmasta nautiskelimme puolestaan Silumiinin kanssa Hietaniemen-lenkillä. Alan pikku hiljaa rakentaa Helsingistä kotiani. Onhan täällä valokuvauksellisia maisemia, joita ei Tampereelta löydä. Koukkasimme Helsingin ortodoksisen hautausmaan kautta katsomaan Kirkan hautaa. Harhailimme paikalla kymmenen minuuttia ennen kuin kehtasimme kysyä joiltakin rouvilta neuvoa sinne. He näyttivät tien. Tapaus olisi voinut päättyä nolosti, jos en olisi tajunnut Kirkan sisaren tuijottavan meitä 20 metrin päästä. Tiukka käännös vasempaan.