Kulunut viikko meni nopeasti, kun riitti tarpeeksi töitä. Ensin neljä päivää etätöitä Euroviisudegin-jutun parissa ja sitten pariksi päiväksi varsinaisiin uutishommiin. Vaikken ole koskaan välittänyt sisustuksesta, designista ja muodista sen enempää, innostuin penkaessani aihetta. Käykääpä piruuttas joskus kurkkaamassa Hotelli Klaus K:n ovesta sisälle tai vaikkapa ruokailemassa hotellin kolmessa ravintolassa. Sydämellinen johtoporras ja erittäin kalevalamaisesti sisustettu hotelli. Taikamaailma, joka olisi tehnyt mieli sulloa käsilaukkuun ja viedä kotiin.

Muotityöryhmään kuuluva stylisti kertoi esittelevänsä ylpeänä helsinkiläistä katumuotia viisuvieraille. Ehkei me sitten niin maanläheisesti ja mukavasti pukeudutakaan. Tällä hetkellä katumuodin kova sana on nu-rave, joka ei tosin vielä ole rantautunut Suomeen. Luvassa on teknoa, neonvärejä, jättisuuria t-paitoja ja jopa vyölaukkuja! Kaikki se riemunkirjava sälä, jonka olemme yrittäneet unohtaa 1990-luvun alkuvuosista. Stylisti määritteli helsinkiläisen katumuodin henkilökohtaiseksi, moninaiseksi ja eri tyylejä sekoittavaksi. Me uskalletaan suhtautua täällä rennommin muotiin kuin esimerkiksi ranskalaiset ja italialaiset omissa maissaan.

Toukokuun alusta alkaen Helsingissä järjestetään huikea määrä design- ja muotitapahtumia. Tarkoituksena on hivuttaa suomalaista osaamista viisuturisteille, mutta kyllä meidänkin kannattaa käydä katsomassa, millaisessa tilassa design ja muoti makaavat. Euroviisuaika on mullistamassa Helsingin katukuvan täydellisesti. Kaduille tulee jättiscreenejä, joissa esitetään biisejä. Senaatintorilla seurataan itse viisuja. Euroklubilla on oma ohjelmistonsa ja afterpartyt. Ei malttaisi millään odottaa parin viikon päähän. Olen niin innoissani siitä, että bileet tulevat omille kotinurkille.

Eilinen meni omakoti- ja puutarhaimessuilla ja onnistuin myöhästymään uudesta visailuporukastani. Olen koko viikon odottanut, että pääsisi iskemään kyntensä helsinkiläiseen pubivisailmastoon. Sitten löysin sopivan porukan ja jouduin perumaan homman omalta osaltani töiden takia. Mulle saa ilmoittautua, jos tekee mieli lähteä kokeilemaan yleistietonsa äärirajoja Helsingissä. Kasaan enemmän kuin mielelläni joukkueen.

Hyvää alkavaa viikkoa joka iikalle!
533865.jpg533898.jpg

PS. Ja kesästä on tulossa maanmainio. Ensin Nykiin, sitten bussilla Italiaan, sen jälkeen ansaitsemaan vuokrarahat töissä ja lopuksi serkun häihin Ruotsiin.

Ja vielä meemi Pipaleelta perään!
                                                           Kuka blogissani käy?                                           

 Koska luet tätä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. (myös tuttujen!)

Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.

Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat!