Hienoa, että blogimiittini on aktivoinut ihmisiä tavalla tai toisella. Näyttäisi siltä, että meitä on viisi tai jopa kuusi bloggaajaa lähdössä ensi lauantaina. Toivon mukaan siis, jos MH ja Piivi saadaan vielä varmuudella mukaan. Ajattelin, että voitaisiin mennä vaikkapa kuuden maissa syömään, kun Takaisin Kallioonkin ehtii porukkaan. Sitä ennen ehtisi hyvin Maailma kylässä -festareille. Jos kokoonnuttaisiin esimerkiksi kello 16.00 rautatieaseman eteen ja lähdettäisiin yhdessä valumaan siitä Kaisaniemeen. Mitäs sanotte?
Jos mukaan lähtijät laittaisivat mulle tuohon sähköpostiin vielä puhelinnumeronsa, niin heitän omani, ettemme hukkaa toisiamme jo alkuunsa.

Mut varmaankin tunnistaa ystäväkirjan kuvani mukaan. Lisäksi siitepölyallergia on syönyt ääneni, minkä takia kuulostan lähinnä vanhalta juopolta. Kuulemma myös näytin siltä viime viikonloppuna, kun kävin palauttamassa porukoiden pari kaljapulloa verkkarit jalassa ja aurinkolasit päässä. Sitä ikävää episodia lukuunottamatta, että ääneni katosi lauantaina, Hepun vanhempien synttäripirskeet menivät mainiosti näissä maisemissa. Saunottiin kartanonrannassa ja kävivät jotkut uskallikot uimassa Kymijoessa. Itse en jalkaani sinne upottaisi. Koko elämäni ajan lehtiartikkeleissa on kiistelty siitä, voiko Kymijoessa uida.