Espanjalaiseni olivat kävelleet aiemmin päivällä kaduilla ja ihmetelleet väkimäärää. Päättelivät kuitenkin, että Suomessa taitaa olla yhtä paljon ihmisiä liikkeellä joka lauantai.
Mä jään kaipaamaan viisuhurmosta ja sitä säpinää, jonka kisat toivat pysähtyneeseen Pasilaan. Yle onnistui, Helsinki onnistui ja postikorttien tekijät onnistuivat. Krisse nauratti ulkomaalaista yleisöä ja postikortit viehättivät monia, jotka olivat tottuneet siihen "tässä nyt esittelemme kaupungin tärkeimmät turistinähtävyydet" -osastoon.
Liitän vielä tähän muutaman kuvani 1,5 viikon ajalta.

Ei pärjännyt Koldun tarttuvasta biisistään huolimatta.

Dj Bobo toi lehdistötilaisuuteen vaimonsa

Olisin toivonut menestystä Kyproksen Evridikille, joka oli fanien ykkössuosikkeja. Oikealla biisin tekijä, vasemmalla joku fanitoimittajista.
Kommentit