Tiedättekö sen tunteen, kun kotiinne ryysää puolituntematon ihminen, joka majoittuu samalla kertaa liki viikoksi? Kun minä en jaksaisi omiakaan kavereitani niin kauan (eivätkä ne jaksaisi mua), saatikka sitten puolison puolituttua kaveria. Ja siihen vielä hirveä työrumba molemmilla eli kotona ei ehditä kuin käväistä kääntymässä. Ja kotiinkaan ei huvittaisi mennä, koska siellä on tauotta omista asioistaan puhuva Jouko. Hän puhuu kaikesta, kommentoi kaikkea, luulee tietävänsä kaiken paremmin eikä kuuntele muita. Onhan se helppoa sellaisilla ihmisillä, joilla raha kasvaa puussa, mutta kun meidänkin pitäisi tienata jollakin ilveellä ruoka- ja vuokrarahat.

Hurraahuuto sille, että koti on vihdoinkin vapaa. Tänne on jopa kiva tulla. Eilen tosin vähän potutti, että mulle oli jätetty viiden päivän tiskit.  Ja petikin petaamatta.  Mutta vihdoinkin saan olla rauhassa ja puurtaa töitä koneella ilman, että kukaan kommentoi mistään mitään.