Joten kuten pystyssä. Silmät lupassa, meikit poskilla, raajat velttoina, mutta perillä kotona. Palasin vastikään Provinssista miehen kaverin kyydissä. Nykyisestä kunnostani johtuen (käytän tätä kiellettyä sanaa ja vielä vihaamiani sulkuja) pidempi matkaraportti tulee huomenna, jos tulee.

Oikeastaan festarit menivät aika lupsakkaan railakkaasti. Enimmäkseen vippibäkkärillä, koska siellä juomat olivat euron halvempia. Provinssissa juomingeista saa tilittää riistohinnat. Vai miksi muuksi 7 euron lonkerotölkkiä voi sanoa? Kymmenen tuntia yöunta kolmessa päivässä on suhteellisen vähän, mutta onneksi pääsin sen vaiheen yli, jolloin ei enää väsytä, vaan turruttaa. Aamulla oli vielä niin ponteva olo, että kävimme appivanhempien kanssa kiinalaisessa.

Artisteista Tori Amosta odotin eniten ja sainkin sitä, mitä kaipasin. Tosin liian lyhyt keikka, jolla ei kuultu mm. Past the Missionia, Caught a Lite Sneezea eikä Winteriä. Aika paljon uutta matskua American Doll Posselta enkä ole kuullut ollenkaan toukokuussa ilmestynyttä plattaa. Karismaa tädillä on vuoren verran. Se tapa soittaa pianoakin.

Tiedättekö sen tunteen, kun havahdut festareilla tajuamaan, että puolikorvalla kuuntelemasi bändi on oikeastaan pirun kova? Patti Smith veti polvet veteliksi. Vanhan liiton kitaristi Lenny Kaye innotti jopa minut kehumaan esitystään. Yleensä kun en pysty sanomaan, kuka on hyvä kitaristi ja kuka pelkkä näppäilijä. Miehen äänellä oli myös osansa ylistyssanoissa. Bäkkärillä kyseinen Kaye pyöri tunnin jos toisen ja kun mies käveli meidän pöytämme ohi, nostin peukalon pystyyn hyvän keikan merkiksi ja nyökkäsin. Kaye vinkkasi ja vilkutti takaisin.

Toisen kerran havahduin malibukolatranssistani Velvet Revolverissa. Kuvittelin poppoon olevan vanhoja kehäraakkeja, jotka vetävät keikan pateettisesti ja tehokkaasti läpi ja painuvat menemään. Mitä helvattia Duffille ja Slashille on tapahtunut? Jätkät olivat sellaisessa vedossa! Timmit kropat, nuorekas olemus. Häh? Duffihan oli Gunnareista se eniten pihalla oleva. Ja se oli aikaa, jolloin minä olin 11-vuotias ja vakuuttunut siitä, että kyseiset miehet ovat ihannemieheni. Laulaja ex-Stone Temple Pilot Scott Weiland silkkaa rokkikukkokikkailua koppalakissaan. Meni vielä yleisön joukkoon laulamaan.
Tuttava muuten valisti, että Duff on tätä nykyä streittari, joka pitää muita koossa sortumasta huumeisiin.

Amy Winehousella oli kurkkukipu, ei päässyt tulemaan. Uskokoon kuka haluaa, minä en. Diiva diivailee, ei ole tainnut käydä rehabissa viime aikoina. Pettynyt olen.

Nyt suihkun kautta unta palloon. En ole kärvistellyt teltassa kolmea päivää, vaan saanut yöpyä miehen työpaikan vuokraamassa omakotitalossa. Sissit yöpyivät, sillä öisellä festarialueella oli erittäin kylmä.