En tiedä, kuinka moni ehti lukaista eilisen viestini. Nyt se varmasti herättää kysymyksiä ja huolestuttaa kavereitani. Lyhykäisyydessään kyse oli siitä, kuinka onnelliseksi tulin miehen tietokoneen salasanasta. Se liippasi itseäni ja tunsin olevani rakastettu. Miehen mukaan salasana on yksityisasia, joten olen loukannut hänen yksityisyyttään kirjoittamalla siitä blogiini. En tullut ajatelleeksi, että joku voisi selvittää salasanan. Eihän käytännössä monikaan tiedä oikeaa nimeäni saatikka sitten mieheni nimeä, hänen työpaikkaansa tai tietokoneensa käyttäjätunnusta (en minäkään). Tässä koko jupakassa eniten mua satutti se, ettei hän ymmärtänyt sitä rakkaudentunnustustani, josta koko viestini kertoi.

Kärsin siitä, että blogini jää pintapuoliseksi, vaikka haluaisin pitää tätä päiväkirjana itselleni. En voi kertoa mitään parisuhteestani, tuttavistani, työstäni tai perheestäni loukkaamatta ketään. Liki kaikki tuttavani - jopa kaverien kaverit - tietävät blogini ja lukevat sitä. Pitäisi perustaa toinen blogi, mutta en pysty keskittämään intoani kahden päivitykseen.

Ehkä tämä tästä.

Vähän jännittää jo ylihuominen. Yleensä aina ennen matkaa fiilis laskee kuin lehmänhäntä. Pelottaa, mitä reissu tuo tullessaan. Lentäminenkään ei ole meikäläisen lempitouhua ja nyt sitten pitäisi istua nakutettuna koneessa ensin Helsingistä Englantiin ja sieltä New Yorkiin. Tuntimäärää en edes viitsi räknätä.