Yhtäkkiä koko maailma tuntuu menneen sekaisin yhden kirjan takia. En ole valitettavasti lukenut eläessäni yhtään Potteria enkä pysy siksi kärryillä koko ilmiössä. Kovasti ne siitä kirjoittavat ja meuhkaavat. Viimeksi kun julkaistiin edellinen kirja, olin Lontoossa. Pähkäilin, mikä ihme tuo sangen kirjava kilometrien mittainen jono on keskiyöllä. Eivät ne sentäs yökerhoon voi jonottaa, sen verran nuoria ovat. Tietääkseni tiedän, miten tämä viimeinen Potter päättyy. Haukut voi osoittaa Suhoselle, joka on onnistunut bongaamaan lopun netistä. Noh, älkää peljätkö. En kerro.

Asiasta kattolamppuun. En voi sietää hevikansanimitystä. Myönnän sortuneeni itse samaan lehtijutuissani, mutta ampukoon sormeni, jos enää sitä julkiseen levitykseen päästän. On sitten minkälaiset metallifestarit, aina on pakko kirjoittaa hevikansasta. Metallica esiintyi hevikansalle, suomalaiset ovat hevikansaa. Päästäkää meidät jo hevistä - helppohan tällaisen ihmisen on kirjoittaa, kun elän aidon hevarin kanssa.
Sekin vielä, että Mette Mannonen on muuttunut hevariksi. Näin omin silmin tämän sunnuntaina.

Kun sytytetään kynttilä tai lasketaan kukkanen jonkun muistolle, tarkoittaako tämä sitä, että muistellaan vain hänen muistoaan? Miksi ihmisestä tulee muisto kuollessaan? Miksi ihminen typistyy pelkäksi muistoksi?

Ärhäkkä päivä. Maha yrittänyt koko päivän tulla ulos paikoiltaan. Puskee ja puskee eikä siellä mitään lastakaan pitäisi olla.

PS. Tästä kirjoituksesta jäi logiikka pellolle. Sitä etsiessäni kuunnelkaa nämä Grindhousen loistavat kipaleet. Chick Habit ja  Hold Tight