En ole koskaan nähnyt niin valtavaa yleisötungosta Helsingissä kuin eilen. Yritin mennä katsomaan tolppatanssijoita, mutta kaverin bongaamiseen siitä yleisömerestä meni vartti ja muutama hermonriekale. Maantieteelliset koordinaatit olivat selvät "olen tässä 15A-bussin etuoven kohdalla". "Joo, mä olen tämän saman bussin perän kohdalla". Eteneminen bussin perästä ovelle oli täysin mahdotonta. Eräskin täti tukki tien itsepintaisesti vaunuillaan ja sanoi, että hänen ohitsensa ei enää kävellä. Edessäni vellonut tyttö tiuskaisi mulle siitä, että hyvä kun ihmisillä on asenne kohdallaan. Kun tajusin, etten pääse koskaan etuovelle, vaihdoin puolta. Sieltä taas paukkasi ihmiset toiseen suuntaan, joten jäin taas jumiin. Luulin Venetsian olevan helvetti. Ei, se helvetti oli eilen eduskuntatalon edessä kello 19.00. Ja tuli uudestaan kello 21.

Varmaan yksistä parhaimmista Taiteiden öistä, joissa olen ollut. Osallistuimme Like-kirjakaupan arvontaan, kävimme kaljoilla ja palasimme takaisin kuulemaan tulokset. Erittäin hyvä ratkaisu, sillä niin minä kuin meikäläisen kaveri voitti palkinnot. DTM:n kattostagelta katseltiin hetki drag show´ta, lähdettiin siitä väistelemään virtsaavia ihmisiä ja heidän virtsavirtojaan Kasarmintorille ja päädyttiin Kappeliin kiusaamaan työhön joutunutta kaveria. Varmasti paskin päivä vuodessa olla töissä ravintolassa.

Lupsakan illan itselläni meinasi pilata erään baarin baarimikko, joka poimi jonosta kaikki muut paitsi mut. Kiitos hänelle siitä näin jälkeenpäin. Säästyi rahat eikä ole huono olokaan.

Kaveri lähti pois ja ajattelin käydä kurkkaamassa, mikä meininki ulkoilmateatterissa on Lasipalatsilla. Casablanca loppuu. Odotan, kun ihmiset poistuvat, käyn istumaan ja huomaan tutunnäköisen pitkätukan vieressä. Varhaisnuoruuteni salaiseksi jäänyt ihastus, jonka opin oikeasti tuntemaan muita kautta myöhemmin. Tapaamme näköjään satunnaisesti viiden vuoden välein eikä ajankulumista tunne. Jotkut ihmiset vain  ovat sellaisia, että heidän kanssaan pysyy samalla aaltopituudella vuosienkin jälkeen. Eihän hän sellainen ole, mitä nuoruudessani salaihastuksestani kuvittelin ja fantasioin. Vain mukava ihminen, joka ottaa elämän kiehtovan rennosti ja jonka kanssa on mukava rupatella, vaihtaa kuulumisia. Kaverimateriaalia. Jätin väliin varmasti yhden ainoista kokemuksista nähdä Tuulen viemää livenä, koska elokuva olisi ulkoilmateatterissa venytettynä kestänyt puoli kuuteen. Toisaalta olen fanina katsonut leffan kolmekymmentä kertaa ja lukenut käsiini saaman irtomateriaalin Making offeista lähtien. Ehkä voin elää asian kanssa.

Hieno ilta.