Joudun lähtemään taas. Huomenna. Viiden aikaan aamulla ylös ja lentokentälle. Totta puhuen, ei yhtään huvittaisi niin aikainen herääminen. Toisaalta menen varhaisnuoruuteni maisemiin, jossa en ole käynyt pitkiin aikoihin. Maisemiin, joissa opin kaikki ruotsalaiset kirosanat. Maisemiin, joissa opettelin ensimmäisen kesän, miten skitgubbe lausutaan riikinruotsilla. Kurkkukorahdukset ja kaikki.

Serkku menee naimisiin englantilaisen miehensä kanssa huomenna Ruotsin Mellerudissa. En sitten koskaan saanut tilattua sitä parturiaikaa, joten näytän jonkinlaiselta turjakkeelta. Pah, anti olla. Tämä oli viimeinen työpäiväni, joten en viitsi kuormittaa mieltäni moisella humpuukilla.

Mies lupasi tehdä soijalasagnea päästessäni kotiin. Onpa elämä hienoa. Pienoinen pelko siitä, ettei kumpikaan lentokoneistani kosahda huomenna. Pessimistin poikasta on niin pirun vaikea saada hiljaiseksi sisimmässä.

PS. Katsokaapa, kun kielen ammattilainen kirjoittaa. Siis piti kirjoittaa, että toivottavasti kumpikaan koneistani ei kosahda.

PPS. Kiva, kun tulet Suomeen, Hannele. Ja olet selvinnyt hengissä siitä tappotaudistasi. Minz, jotenkin sitä parturia tulee aina vain lykättyä. Mä käyn katkomassa kuontaloni kerran puolessa vuodessa.