Eilen olin suorassa lähetyksessä. Kulissien takana tietty, en pistämässä naskiani ruutuun. Sekavaa säätöä, josta kuitenkin tuli ohjelma. Ihailen. Nyt naputtelen juttua tapahtuneesta ja haaveilen, josko laittaisin pennoseni nepalilaiseen lounaaseen. Menen kuontalon ojennukseen iltapäivällä, koska keskiviikkona on tärkeä työmiitti. Tai miitti, joka voi poikia töitä tai sitten ei. En jaksa todellakaan stressata asiasta muuten kuin hiuspesäkkeeni suhteen.

Viikonloppuna kaivelisi ajatus lähteä Tampereelle. Olisi mukava tavata kavereita pitkästä aikaa. Hannelekin kertoi tulevansa. Aijai, visoja vanhan kaavan malliin, ruokaa, kenties Dorista. Houkuttelee valtavasti. Rahatilanne vetää vaan taaksepäin.

Olen syönyt liikaa ulkona. Nuevossa, Memphiksessä ja taas Nuevossa. Toisaalta olen tuhlannut niihin safkoihin saman verran rahaa kuin laittaisin palamaan tehdessäni itse kunnon ruokaa. Olisipa tämä kitkutus rahan kanssa joskus loppu. Eikö 10 vuotta sen harrastamista jo riitä? Toisaalta olen tullut siunatuksi erittäin pihillä luonteella, mikä on pelastukseni. Helsingissä on sekin hyvä puoli, että täällä on aivan hemmetin hyvät Uffit. Ostin Leenan ihailemat tuliterät farkut eurolla alennuspäivänä. Viimeksi mukaan lähti punainen tyköistuva niittipaita kahdella eurolla. Talouskasvu rynkyttää korkeuksiin ja vaatekomerot täyttyvät vaatteista, joita ei koskaan tule käytettyä. Onneksi on Uffit.

Olipas apaattisenkuuloista tarinaa. Ei sen sellaista pitänyt olla, sillä mulla menee oikeastaan paremmin kuin hyvin. Rahatilanne kun ei ole mitään uutta.

PS. Sorruin ja nautiskelen täydellistä nepalilaista kasvisruokaa tomaattikermakastikkeessa. Seitsemällä eurolla sain annoksen ja siitä riittää seuraavaksi päiväksikin.
PPS. Tulen näillä näkymin Tampereelle.