Majoituin Silumiinin vanhemmilla ja meinasin myöhästyä koko treffeiltä sen takia, että Silumiinin koira aavisti lähtöni ja kaappasi sukkani suuhunsa. Se retuutti niitä kuola valuen ja juoksimme ympyrää yrittäessä saada koiraa kiinni. Vihdoin viimein se hellitti ja jouduin lähtemään treffeille kaulttaaltaan limaisissa tennissukissani.
Muutenkaan fiilis ei ollut järin korkea. Uskoin taas pettyväni. Varsinkin kun kyseinen tapaus oli lupsakasti 20 minuuttia myöhässä.
Se tuli lopulta. Kamala pääkallopipo päässään. Muistan ensimmäisen mielikuvan miehestä olleen juuri tuo ruma pipo. Kun se otti sen pois päästään Vltavassa, pystyin kiinnittämään huomion muuhunkin kuin epäolennaisuuksiin.
Asiat menivät kuin menivät. Päädyin sen kotiin ja ihmettelin, mitä Hemanien kerääminen kertoo miehen luonteesta. Jälkihuomautus: Paljon! Jos näet yhdenkään Hemanin uuden siippasi hyllyssä, valmistaudu henkisesti 16 metrin autorataan, alamäkipyörään, vähintään kymmeneen 50 euron sähköautoon, pelikonsoleihin, kahteen Amigaan, yhteen Commodoreen, naisvastaisuuteen ja loputtomiin yksinäisiin tunteihin miehen puuhaillessa lelujensa kanssa.
Aamulla se nauroi mua ja kehtasi sanoa:
- Tällainen katiska tuli sitten mukaan.
Puolen vuoden päästä siitä muutimme yhteen. Ensimmäiset kuukaudet mies oli vakaasti sitä mieltä, ettei muuta yhdenkään naisen kanssa saman katon alle. Bangkokilaisen tavaratalon liukuportaissa se heltyi.
Onhan tämä tällaista ollut. Ylä- ja alamäkeä, mutta silti kaikista helpoin suhteeni. Nyt kun vihdoinkin suhteemme suurin riippakivi alkaa muotoutua huoneeksi eikä 20 neliön romuvarastoksi, kyen voivani hengittää.
Sen kunniaksi päädyin jopa omasta aloitteestani eilen muokkaamaan Hemaneille ja yhdelle Ozzylle muovilootasta kodin.
Katriina ja Hannele, olisitteko koskaan uskoneet näkevänne askeesia tässä kunnossa?
Kommentit