Tämä vuosi alkoi paremmin kuin olisin koskaan voinut odottaa. Sain määräaikaisuuden unelmieni työpaikasta ja aloitan maanantaina. En tiedä, miten tällä elämänrytmillä pystyy sopeutumaan normityöhön, mutta pakko se on yrittää. Ja haluankin. Friikun työpäivä venyy helposti aamusta iltaan, kun deadlinet häämöttävät kaukaisuudessa eikä tarvitse tehdä mitään pomon valvovien silmien alla. Nyt saan työyhteisön, uusia työkavereita ja säännöllisen palkan. Hämmentävää. En olisi osannut odottaa moista vielä vuosiin. Kaiken lisäksi työpaikka sijaitsee noin 7 minuutin matkan päässä kotoani julkisilla, mikä on vaihtelua kolmen tunnin työmatkarupeamiin.

Totta kai sitä pelkää, miten selviytyy uudessa työpaikassa, vaikka se tavallaan tuttu jo onkin. Parempi olla ajattelematta ja murehtimatta turhia. Sitä paitsi en mene puhtaalta pöydältä, sillä he tietävät työnjälkeni  jo entuudestaan ja ovat ilmeisesti olleet ihan tyytyväisiä siihen.

Syyskuuhun asti kestävä työ jarruttaa matkusteluani, mutta sen jälkeen on suunnitelmissa pidempi reissu Aasiaan ja Australiaan. Saahan sitä suunnitella, mutta jos nyt pystyisi jopa toteuttamaan jotakin.

Blogia lupaan päivittää viime vuotta ahkerammin, vaikka akut vähän lopussa ovatkin. SItä paitsi ostin uuden tietokoneen, joka ei sammu viiden minuutin välein. Nyt vanha rakas machina kiukuttelee uuden valonnopeudella kiitävän ohjuksen vieressä työpöydälläni enkä voi olla säälimättä sitä.