Kyllä, hengissä ollaan, jos kaikki 12 lukijaani ovat asiaa miettineet. Kirjoitan tätä toinen pitkävartinen saapas jalassani. En siksi, että nauttisin saappaistani niin paljon, etten suostuisi luopumaan niistä. Siksi, että tuo perhanan tonokki ei lähde pois jalastani. Vetoketju meni jumiin ja siinä sitä nyt sitten ollaan. Odotan, josko parin tunnin päästä kotiin tulevalla ukolla olisi enemmän voimia vekslata vetoketjun kanssa. Siihen asti on hyväksyttävä elämän realiteetit.

Kävin initaatioretkellä viikonloppuna Tampereella. Luokkakokous, vanha heila ja tukku tärkeitä kavereita. Pari vauvavatsaa, kolonia villapaitarunoilijoita ja Saabeja. Ajat ovat muuttuneet, turhaan minä takaisin opiskeluaikoihin haaveilen. En saanut ketään kanssani Dorikseen. ENtiset bilehileet ovat kangistuneet koti-ihmisiksi enkä tiedä, olisinko minäkään sinne jaksanut.

Tunsin syyllisyyttä statuksestani ja elintason paranemisesta. Kuljin kadulla Pikku Pariisin, tamperelaisen hienostoputiikin, kassi käsissäni ja mietin, mitä tapahtui sille tytölle, joka ravasi tuote-esittelyt ja ilmoittautui esimaistajaksi Fazerille. Teki mieli huutaa, että katsokaa, en ole muuttunut. Nähkää paperikassin läpi Uffista neljällä eurolla ostetut Pertti Palmrothini ja tajutkaa, että jossakin siellä äkillisen trendishoppaajan alla, asuu vielä vanha nuuka minuuteni.

Viikonloppu huomenna. Mitä tekisitte, jos nettimyyjä ei suostu ottamaan kuvia kauppaamastaan sohvasta eikä päästä katsomaan sohvaa, kun tarjouduin tulemaan viikonloppuna? Käski vain katsomaan kuvan Sotkan sivuilta. Kun ei tekisi mieli ostaa sikaa säkissä, enkä luultavasti ostakaan. Vaikka olisi priimakunnossa vuoden käytön jälkeen, edes pieni ystävällisyys ei olisi pahitteeksi.

Mieheni väitti meikäläisen kärsivän mummosairauksista. Onko kenelläkään muulla outoa, päässä humahtavaa tunnetta, ajettuanne nopealla hissillä kahdeksan kerroksen verran? Kun tuntuu, että tasapaino heittää ja jalat vievät nurin. Olen kärsinyt moisesta koko ikäni, joten ei se nyt vanhuuden vaiva voi olla.